Kierrätys ja palautus
Optimoitu resurssien käyttö SEAT- ja CUPRA-autojen suunnittelussa ja kehityksessä
Kehitämme autoihimme kierrätetyistä ja uusiutuvista materiaaleista valmistettuja, uusimman tekniikan mukaisia sisätiloja. Tavoitteemme on, että vuoteen 2040 mennessä kiertotalouteen perustuvien materiaalien osuus autoissamme on 40 prosenttia.
Edistämme innovaatioita käyttämällä autoissamme kierrätettyjä ja biopohjaisia materiaaleja. Tietyissä autojen sisätilojen osissa olemme käyttäneet kierrätetystä merimuovista valmistettua SEAQUAL® YARN -lankaa sekä 73 prosenttia kierrätettyä polyesteria sisältävää, vesipohjaisella prosessilla valmistettua Dinamica®-mikrokuitua. Olemme ottaneet käyttöön myös esimerkiksi Bcompin pellavapohjaisia komposiittimateriaaleja tiettyjen automalliemme CUP-kuppi-istuimissa.
SEAT S.A. on aktiivisesti mukana uudelleenkäytön sovelluksiin ja kierrätykseen kohdistuvissa tutkimusprojekteissa, joita ovat esimerkiksi RELOAD (jossa edistetään tekniikoita arvokkaiden materiaalien talteenottoon sähköautojen arvoketjussa), ECLIPSE (jossa tutkitaan uusia teknologiareittejä polymeerikompleksijätteen kierrättämiseen ja talteenottoon romuautoista) ja TREASURE (jossa arvioidaan erilaisia kiertotalouden skenaarioita autoalalla).
End-of-life vehicles (ELV) – autojen romuttaminen
Planeettamme raaka-aineet ja energiavarat ovat rajalliset. SEATin ensisijaisena tavoitteena onkin käyttää niitä kestävällä tavalla. Tämän vuoksi on tärkeää siirtyä kiertotalouteen, jossa käyttöikänsä päähän tulleet tuotteet eivät ole pelkkää jätettä, vaan uudelleenkäytettävää raaka-ainetta. Kattava ympäristöasioiden hallinta perustuu kolmeen päätekijään: autojen suunnitteluun ja valmistukseen, SEATin teknisen tuen optimointiin sekä käyttöikänsä lopussa olevan auton ja sen osien oikeanlaiseen kierrätykseen.
Talteenotto
Ympäristöä kunnioittava valmistusprosessi ja kierrätyslähtöinen suunnittelu
Uudelleenkäyttö, osien talteenotto, autojen ympäristöystävällinen käsittely ja jätteen vähentäminen ovat tärkeitä vaiheita romuautojen kierrätyksessä.
Jotta nämä voidaan maksimoida, uuden auton suunnitteluvaiheessa ja kaikissa kehitysvaiheissa huomioidaan seuraavat tekijät:
- Vältämme ympäristölle haitallisten aineiden käyttämistä.
- Käytämme kierrätysmateriaaleja niin paljon kuin mahdollista.
- Suosimme kierrätettäviä materiaaleja.
- Suunnittelemme osien liitokset siten, että niiden purkaminen onnistuu helposti ja nopeasti.
- Merkitsemme kaikki osat, jotta niiden erottaminen on helppoa.
Jätteen vähentäminen
Romuautojen ympäristöystävällinen käsittely
Jotta varmistetaan optimoitu ja ympäristöystävällinen romuautojen käsittely ja romuajoneuvodirektiivin lainsäädäntövelvoitteiden täyttyminen, SEAT ja muut autonvalmistajat ovat perustaneet International Dismantling Information System (IDIS) -järjestelmän, joka tarjoaa romuttamoille ohjeet autojen valmisteluun ja purkamiseen, jotta ympäristövaikutukset pysyvät mahdollisimman vähäisinä. IDIS-tietokannassa on tarkat ohjeet kunkin automallin asianmukaiseen ja ympäristöystävälliseen käsittelyyn sekä tärkeimpien kierrätettävien osien purkamiseen. Ohjeet kattavat myös öljyn, polttoaineen, jäähdytysnesteen ja muiden nesteiden hävittämisen.
Lisätietoja on osoitteessa: http://www.idis2.com/
Prosessi
Kun auton omistaja toimittaa autonsa romutettavaksi, auto siirretään valtuutettuun romuttamoon asianmukaista käsittelyä varten.
Kun kaikki tarvittavat asiakirjat ovat kunnossa, autosta poistetaan ensin haitalliset materiaalit. Tässä prosessissa autosta poistetaan hallitusti kaikki ympäristölle haitalliset osat ja aineet, jotta ne eivät pääse maaperään, veteen tai ilmaan. Kun öljy, suodattimet, jarruneste, akut, katalysaattorit, jäähdytysneste ja muut vastaavat materiaalit on poistettu autosta, ne varastoidaan erillään tähän tarkoitettuihin tiiviisiin säiliöihin ja käsitellään lain edellyttämällä tavalla.
Kun autosta on poistettu haitalliset materiaalit, se ei ole enää vaarallista jätettä, ja prosessissa voidaan jatkaa auton arvokkaiden osien talteenottoon.
Autojen metalliosista erotellaan rautapitoiset materiaalit muista materiaaleista ja myydään eteenpäin.
Jäljelle jäävä metallijae sisältää useita materiaaleja, joita voidaan eroteltuna ja käsiteltynä käyttää raaka-aineena – tämä on yleinen perusta niin sanotuille postfragmentoinnin tekniikoille.
Postfragmentoinnin tekniikat ovat vaihtoehto manuaaliselle romuautojen purkamiselle ja kiinteä osa SEATin strategiaa. Näiden tekniikoiden käyttöä on tarkoitus laajentaa lähitulevaisuudessa useisiin EU-maihin.
Kaikki SEAT-mallit suunnitellaan, kehitetään ja valmistetaan direktiivin 2000/53/EY säännösten mukaisesti, mikä varmistaa, että ne ovat vähintään 95-prosenttisesti kierrätettävissä. Myös käytettyjen osien ja kokoonpanojen (moottori, vaihteisto) kunnostaminen edistää luonnonvarojen kunnioittavaa käyttöä. Tätä kautta osia voidaan myös tarjota edullisesti SEAT-autojen korjaamiseen.
Romuautojen takaisinottojärjestelmä
Kaikkien kelvollisten autojen hävittäminen on 1.1.2007 alkaen ollut valmistajan vastuulla auton ensirekisteröinnin päivämäärästä riippumatta. Tämä tarkoittaa, että SEAT valmistajana sekä maahantuojamme ovat vastuussa kelvollisten romuautojen vastaanottamisesta, käsittelystä ja kierrätyksestä sekä näistä aiheutuvista kustannuksista.
Maahantuojillamme on vakiintunut takaisinottojärjestelmä, joka on asiakkaille maksuton palvelu. Se täyttää kaikki direktiivin valmistajia ja maahantuojia koskevat vaatimukset.
Lisätietoja takaisinottojärjestelmän toimipisteistä saat oman maasi SEAT-verkkosivustolta.
Lisätietoja romuajoneuvodirektiivistä on seuraavassa osoitteessa::
Palautus ja kierrätys
Akut ja paristot
Akut ja paristot eivät kuulu kotitalousjätteeseen. Lue tästä, mitä tehdä käyttöikänsä päähän tulleille akuille ja paristoille.
Sähkö- ja elektroniikkalaiteromu (SER)
Lue lisää vanhojen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden hävittämiseen liittyvistä oikeuksistasi ja velvollisuuksistasi.
Kierrätys Suomessa
Maahantuojan tuottajavastuu ja kierrätysohjeet
Mistä tuotteista K-Auto on tuottajavastuussa? Mihin voin palauttaa tuottajavastuun alaiset tuotteen niiden elinkaaren päättyessä?